LT-logo.jpg

"Sujuvaa ja ammattitaitoista työskentelyä loistavan tunnelman kera, suosittelen!"

– Tiia Suontausta, Lassila & Tikanoja

Videomarkkinointi case: Talkkari Talk Show

Lassila & Tikanoja

Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka yhteistyössä asiakkaidensa kanssa pitää materiaalit, kiinteistöt ja tehtaat mahdollisimman pitkään tuottavassa käytössä sekä tehostaa raaka-aineiden ja energian käyttöä.

L&T toimii Suomen lisäksi Ruotsissa ja Venäjällä. Yhtiön liikevaihto vuonna 2017 oli 709,5 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää noin 8700 henkilöä. 

Tavoitteena uuden tyyppisen palvelun tunnettuuden kasvattaminen

L&T:n tavoite oli tehdä tunnetuksi uutta tapaa ostaa kiinteistöpalveluita ja ohjata sitä kautta potentiaalisia asiakkaita tutustumaan L&T:n palveluun.

Siinä missä kiinteistöjen ylläpito on aiemmin noudattanut huoltokirjaa ja sovittuja työsuoritteita, nojaa L&T:n Talkkari-palvelu maalaisjärkeen: työt tehdään fiksusti ja tärkeintä on lopputulos. Mallin on todettu parantavan sekä asiakaspalautetta että työntekijöiden viihtyvyyttä.

Talk Show -videolla haluttiin tehdä tunnetuksi uuden tyyppistä palvelua.

Kahden videon kokonaisuus

Suunnittelimme yhdessä kaksi Talkkari Talk Show -jaksoa. Konseptoinnissa keskityttiin erityisesti löytämään ostajaa kiinnostavia näkökulmia, rajaamaan kunkin videon teema sopivaksi kokonaisuudeksi ja välttämään liikaa yrityskeskeisyyttä.

Yhdellä kuvauskerralla materiaalia useampaan videoon

Kun kaksi jaksoa oli suunniteltu, ne kuvattiin samalla kertaa. Kuvauspäiviä tuli yhteensä kaksi: toinen haastatteluosuuksille, toinen Talkkareiden arjen kuvaamiselle. Samalla syntyi materiaali myös Talk Shown promootiovideoon.

Näin säästettiin puolin ja toisin aikaa sekä pystyttiin ajattelemaan jaksojen sisältöä ja rajauksia kokonaisuutena.

Oma henkilöstö esiin

Talkkari Talk shown juontajaksi valikoitui L&T:n projektipäällikkö Markus ja esiin pääsivät myös L&T:n omat Talkkarit työnsä lomassa.

Näin lopputulos on aidosti L&T:n näköinen ja tuo yrityksen lähemmäs asiakkaita sekä myös potentiaalisia työnhakijoita.

Videot blogikirjoituksiksi

Valmiit videot toimivat myös hyvänä pohjana blogiteksteille. Kummastakin videosta saatiin kevyellä työllä yksi blogiteksti (lue täältä ja täältä), jotka osaltaan tekevät aihetta tutuksi ja ohjaavat videoihin sekä palvelusivulle.

Videomarkkinoinnin palvelut

Konseptoinnissa keskityttiin erityisesti löytämään ostajaa kiinnostavia näkökulmia, rajaamaan kunkin videon teema sopivaksi kokonaisuudeksi ja välttämään liikaa yrityskeskeisyyttä.

Kiinnostaako videomarkkinointi?

Kerro tavoitteesi tai ideasi, toteutetaan yhdessä!

Varaa keskusteluaika tästä